Kesä ei tunnu miltään. Opinnot loppuivat ja kanssavalmistujat hihkuivat yhteen ääneen. Minä menin illaksi kotiin ja istuin hänen vieressään, hiljaa. Nukahdimme aikaisin ja heräsimme kukonlaulun aikaan. Muut kömpivät koloistaan vasta joskus, kun eilinen viina antoi myöten.
Olen käyttänyt samaa hametta kohta kolme viikkoa, vaihtelevasti.
Hän suojelee minua maailmalta. Se tuntuu turvalliselta, mutta pelottavalta. Tuntuu kuin hän tukahduttaisi värini, saisi kaiken näyttämään kuluneenruskealta. Tai harmaalta.
Eikä minua pidä suojella.
Minun elämäni ei kuulu olla onnellista. Onnellisuus pelottaa minua. Minua pelottaa se, että tiedän monelta herään aamulla, monelta hän lähtee töihin, mitä hän haluaa aamukahviinsa, monelta hän pääsee töistä, mitä hän haluaa useimmiten. Minua pelottaa se vakaus.
Minua pelottaa se, että hyviä asioita tapahtuu. Se että muutamme yhteen toisaalle. Se että samme kämpän jonon ohi nopeasti ja vuokraisäntä on niin mukava että voisi lähteä kanssamme vaikka kaljalle. Minua pelottaa se, että me voisimme saada koiran, että kämppämme on valoisa, että oikeasti tunnen oikeaa onnea, pystyn syömään ravintolassa, lähtemään ulkomaille, puhumaan kavereille
0 huomautusta:
Lähetä kommentti