In a sea of people, my eyes will always search for you

Helsinki on kaunis ja levoton.
Ratikka, bussi, ambulanssi, taas. Harha-askeleita, pitkiä jonoja baariin, minä odotin vain häntä.
Päätimme kävellä kotiin keskustasta.
Taivas on tummanvioletti, Kruunuhaan kadut tuntemattomat ja uudet, sovin hänen kainaloonsa. Alla virtaa kai meri, Hakaniemenrannassa on viileää, hän painaa minut linnannäköisen talon pihan aitaa vasten. Selkäni vasten tuntematonta ja pudotusta suoraan mereen. Korvakoru melkein putosi.

"..sua pitkään suutelen, ja kuuntelen, kuinka maailma allamme hengittää-ä-ää.."
Ja Helsinki hengittää eikä vaikene.
Ja suutelen häntä pitkään, näen tumman taivaan ja astetta vaaleammat pilvet, hän kääntää minut ympäri ja näen Hakaniemen valot ja lyhtypylväät ja hänen silmänsä ovat syvät kuin universumi, niissä tuikkii jotakin, mitä en ehkä uskalla tulkita siten kuin se pitäisi.

"Mitä mietit?"
"Meitä."
"Mitä meistä?" henkäisin vahingossa.
"Että tuleekohan meistä koskaan mitään."
En uskaltanut vastata.

Tältä maailman kuuluisi tuntua. Siltä että se hengittää, siltä että tiedostan itseni jokapuolelta ympäriltäni, näen oman pienuuteni ja tunnen sormissani viiman (ja sormeni saavat eksyä hänen takkinsa sisäpuolelle lämmittelemään.), kiipeämme korkealle vain siksi että se tuntuu hyvältä idealta. Minua ei ole koskaan viety treffeille, mutta nämä toistuvat tapaamiset alkavat jo tuntumaan sellaisilta. Hän vie, minä ihmettelen ja inspiroidun.

Tuntuu siltä, kuin olisin taas kuudentoista, maailma auki ja jännittävä, sydän väärällään ja tulevaisuus edessä.
Ja sitten palaan kotiin, sinun viereesi, lämpimiin lakanoihin ja kotiin, johon tuodaan huomenna se uusi hylly. En osaa päättää. En halua päättää. Olette molemmat omalla tavallanne niin hyviä ja kiehtovia. Sinä tunnet jokaisen sopukkani, tiedät mistä kutisen ja tiedät mitä ajattelen milloinkin, tiedät millaisista asioista huolehdin ja huollat ne pois päiväjärjestyksestä. Hän opettelee tuntemaan jokaista sopukkaani, hän tietää minusta lähes kaiken ja pienillä eleillä saa minut kehräämään, hänen ajatusmaailmansa on niin laaja, että jo pelkästään silmiin katsoessa pelkään tarvitsevani aarrekarttaa.

"Tää ei kyllä pitkään voi jatkua näin" hän sanoi.
Ei niin.