Katselevatkohan muutkin ihmiset itseään bussin ikkunoista syyspimeällä?

Sade kastelee kadut ja mielen. Kyyneleet peittyvät ukkosmyrskyyn. Tulisipa tosi kova ukkonen. 

Olen pelastanut ystäväni tuholta. Nähnyt hänen silmiensä täyttyvän kyynelistä.
"Tule mun kanssa ulos, ihan viideks minuutiks, mä en oikeesti pysty olemaan täällä". Katsahdin nopeasti ympärilleni, niin paljon hyviä ihmisiä, hyvää musiikkia. Hänen silmänsä kyynelissä, lasipurkissa keksejä, hän pakkasi kaiken nopeasti koriin, "mä meen sitten vaikka yksin".
Tartuin häntä olkapäästä, nyt mennään.
Talutin Hämeentien yli, mua pisti sydämeen nähdä kuinka se murtui. Se istui pieneksi mytyksi kahden talon väliseen nurkkaan ja käski mua puhumaan sille normaaleja asioita. En tiennyt mitä sanoa. Kerroin koulusta ja miehestä jonka tapasin eilen. Kerroin bussimatkoista, suomenmatkastani, kerroin siitä miten rakastan syksyä,ja tunsin olevani vahva.
Katselin kuinka se oksensi,ja siinä kaikessa oli jotain niin kaunista. Varjo lankesi sähkökaapin tasaisenharmaaseen seinään. Se oli muhun selin, mutta varjosta näin miten kalja ja keksit tulivat ulos sekaisin.
"Kiitos,oo siinä vielä hetki ja mennään sitten sisään"

Olen saanut paniikkikohtauksen koulun viereisessä metsässä. Poltin kaksi tupakkaa, ja se auttoi ehkä vähän. Jokainen mun solu halusi juosta pois. Kauas. Itkin, ja itkin sitäkin etten ollut siinä vanhassa tutussa metsässä. Siinä metsässä, jossa olen itkenyt niin monet itkut, ollut niin hajalla. Ulkoiluttanut koiraa. Itkenyt toivottomasti ja ilosta. Korjaantunut, löytänyt paikan joka tuntuu niin kodinomaiselta. Valokuvannut, kirjoittanut, piirtänyt ja maalannut. Kierrellyt tuntikausia ja puinut elämää.
Se metsä ei ole enää minun,ei viime syksyn jälkeen, kun muutimme pois.

Olen käynyt tanssitunnilla, jota ohjasi tuttu opettaja. Hän ei voi muistaa minua. Näin hänet joskus kahdentoista ikäisenä, silloin hän katsoi minuun ja hymyili, ja salaa olimme kaikki ihan rakastuneita.
Nyt monia vuosia myöhemmin astelin uuteen peilisaliin, ja siinä hän seisoi. Katsahti muhun nopeasti, kääntyi pois ja katsoi peilin kautta uudestaan.Salaa olin tyytyväinen. Hän oli ainakin yhtä hyvännäköinen kuin silloinkin.
Minä onnistuin jokaisessa liikkeessä. Minä ja kaksi muuta. Opettaja hymyili silmillään,korviin asti. Huusi, JESS, kun me onnistuimme. Katsoi minua ja niitä kahta muuta. Tunsin, miten mulla oli ehkä vähän liian avonainen kaula-aukko. En välittänyt.

Olen ollut tosi rikki.

Tahdon lähteä pois.
Tahdon johonkin, jossa kukaan ei tunne minua. Tahdon käyttää silmälaseja ja käydä lenkillä puistoissa, juosta valkoisissa lenkkitossuissa hiukset poninhännällä heiluen. Antaa viileän tuulen sivellä hikikarpalot otsaltani.
Tahdon käydä juhlissa, joissa kukaan ei tiedä etten juo alkoholia. Kukaan ei tiedä, etten tanssi pöydillä. Kukaan ei tiedä, että kykenen särkemään sydämen kuin sydämen minuutissa.
Kukaan ei tiedä.