Lauantai, sunnuntai, uusia tunteita ja maanantai

Mikä on tämä tunne.
En kestä katsoa häneen. Käännyn pois, olen etten huomaisikaan. Tyttö kietoo kätensä hänen ympärilleen, kukallinen paita ja hänellä musta, ja hänkin kietoo itsensä tyttöön. Minä keskustelen toisaalla jollekin puolitutulle, värivalojen loisteessa, vilkaisen heihin ja he halaavat pitkään, tanssivat sitten käsi kädessä. Niin poika teki minullekin, nyt hän katsoo tyttöä samalla tavalla. Sitten hän katsoo minua ja hymyilee, kuten hymyili tytöllekin.
Ihana, raastava mustasukkaisuus, vaikka silti tiedän että kaikki on kuten ennenkin.
Ja tyttö on ihana, enkelinkasvoinen ja suurisilmäinen, yhtä pieni  kuin minäkin ja tanssii balettia ja laulaa saksaksi yhdentoista aikaan yön pimeässä. Hän ja poika lähtevät jatkoille, halaan poikaa pitkään ja hän sanoo että nähdään myöhemmin, tytön kanssa lähettelemme toisillemme sydämiä ja lentosuukkoja, poika katsoo sivulta ja hymyilee vinoa hymyään.

Minä jään siihen eturiviin yksin, mutta se ei haittaa. Keinutan itseäni reggaen ja dubin tahtiin. Everything's just fiii-ii-ine. Hymyilen pajon ja vieras poika bassokaiuttimien edestä vastaa hymyyn. Se loikkii tuplatahtia ja sen rastat viuhuvat tuulessa. Menen vähän lähemmäksi, annan alataajuuksien hieroa sisäelimiäni ja kumistaa rintalastaani.
Otan maasta vihreän laukkuni ja lähden.

Sunnuntai saapuu melankolioineen, en jaksaisi liikkua.
Poikaystäväni haluaa puhua.
Tiedän, mihin se johtaa, luulin hänenkin tietävän mutta olin väärässä.
Kävelimme neljä tuntia puistossa. Se oli tosi vaikeana, joi kaljaa, minä istuin puiston vihreällä penkillä väärinpäin ja yritin kalasaa informaatiota, sanaa, ynähdystä, katsetta. Mitä vain. Mutta mies oli kuin viilipytty.
Älkää koskaan alkako seurustella sellaisten miesten kanssa, sellaisten, jotka vaikuttavat niin cooleilta ja smootheilta, älkää ainakaan, jos haluatte kontaktin oikeaan ihmiseen, haluatte keskustella, tapella, mielipiteitä, hauskanpitoa ja aktiviteetteja. Jos teille kelpaa ikuisilta tuntuvat koti-illat, leffankatselu, turvallinen ja vakaa syli, yhteiset menot, hellät sanat ja tekstiviestit, päivittäin näkeminen, hänen kämppänsä avaimet, erikoispaikka kaikkialle. Päätäntävalta, hyvä seksi, vakaa parisuhde. Jos te haluatte sitä, ottakaa.
Minä en halua.
Minä haluan sellaisen kuin Hän.

Sellaisen, joka pettää lupauksensa, nauraa virheilleni, on vakava ja etäinen. Sellaisen, jonka seurassa en tiedä miten käyttäytyä, joten tiskaan hänen tiskinsä vaikkemme ole nähneet yli vuoteen. Ja tiskaan hänen tiskinsä vaikka hän tulee kämpille vuorokautta lupaustaan myöhässä ja minä olen istunut sen vuorokauden yksin, seuranani vain tietokone ja pienen yksiön läpi  kulkevat ikuisuusminuutit.
Sellaisen, joka jättää minut heitteille, on sekaisin kuin seinäkello. Mutta joka hymyilee niin nätisti. Ja kun se katsoo minuun, niinä harvoina kertoina, olen sulaa. Ja kun se koskee, ja kun yöllä pääsen hänen viereensä nukkumaan. Kun se hymyilee minulle, minulle, minulle. Kun se sanoo kiitos, kun teen ruokaa. Kun se sanoo että nähdään, kun lähden. 

Sillä on poskessa sellainen hymyryppy joka tulee siihen kun se hymyilee aidosti, ja mä oon rakastanut sitä ryppyä jo kaksi vuotta ainakin!

"Mä oon tällainen retku.." poikaystäväni sanoo.
"No, ehkä kaksi retkua ei sit vain sovi toisilleen."
"Et sä ole retku. Sä oot kiltti tyttö."
"Voi tietäisitpä.."
Onneksi se ei tiedä.
Se ei tiedä, että suutelin sitä tyttöä tanssilattialla, toista tyttöä vakiobaarin vessassa. Sitä poikaa nurmella Tampereella, se oli Israelista ja kertoi mulle hurjia juttuja armeijasta, taiteesta ja maailmanmatkoistaan, suuteli herrasmiesmäisesti ja antoi mulle yhden parhaista hieronnoista ikinä.
Poikaystäväni ei tiedä, että kolmen päivän sisään harrastin seksiä kahden eksäni kanssa, toisen sylissä itkin toivottomana sitä kuinka paska akka olinkaan, se on ainoa mies jonka kanssa pystyn sen tekemään, olemaan avuton. Ja se kuivasi mun kyyneleet kädellään ja sanoi että kaikki on hyvin, vaikka se on itse niin rikki että muhun sattuu.
Ja toisella eksällä on se ryppy. Se toinen vei mun sydämen.

Mun sydän on ollut sillä niin pitkään.
Eikä se ole muuttunut paljoa. Se on kasvanut, kasvattanut viikset, sen tukka on kasvanut. Sen kasvot on miehistyneet ja se asuu nykyään omillaan. Se laittaa itse ruokaa, ei polta enää, paitsi pummittuja.
Se käy edelleen päivittäin suihkussa. Käyttää eri deodoranttia mutta samaa suihkusaippuaa. Tuoksuu edelleen huumaavalta. Käyttää edelleen samoja housuja ja samaa beigeä takkia. Hukkaa edelleen kaiken itselleen kuuluvan, on etäinen ja yhtä laiha kuin ennenkin. Käyttää samaa musiikinteko-ohjelmaa ja piirtää kuin unelma. Sen kosketus on yhtä pehmeä kuin silloinkin.
Ja se käyttää samoja sanoja kuin silloinkin. Nyt se tosin keskustelee syvällisiäkin enemmän. On aika hiljainen ja rauhallinen, ja törkeä ja saa mut tuntemaan.
Sydäntä se ei palauttanut vieläkään. Mut ehkä se tarvitsee sitä vielä.

Eikä poikaystäväni tiennyt, että Oulun väreet sai mut kiehnäämään syleissä, halaamaan pitkään ja koko illan, katsomaan silmiin.
Elämään värisyttävää rakkautta.
Mun oli pakko jättää se. Vääntää rautalangasta etten mä tahdo yrittää. En tahdo vakautta ja varmuutta. Tahdon kujeita ja seikkailuja. Tein selväksi, etten tahdo olla näkemättä sitä. Sovittiin menevämme leffaan, vaikka se muuttuikin aika vaikeaksi.
Bussimatkalla se jo nauroi ja elämänilo palasi sen silmiin ja pidin siitä taas.
Mutta se on aika painostava, taas viestejä siitä milloin nähdään. En tahdo sopia mitään. Elämä heittelee mua ja mä seuraan. En sitä. Kävin sen kämpillä ja hain tavaroitani, kosteusvoiteen ja vaatteita, joita olinkin etsinyt. Kynäni unohdin sinne, radion ja silmälasit jätin tahallaan.

Avaintakaan en palauttanut.